Elämän epäoikeudenmukaisuus.

Tässä kun on sopiva aika kulunut ja pahin kipu helpottanut, niin on aika tuoda tännekkin julki se karu totuus, että yhden koiran omistan enää. Gizmo meijän Pörinä-Petteri joutui lähtemään, tilanne alkoi menemään jo niin pelottavaksi, kun koirat ottivat parhaimillaan 5 ++ krt päivässä yhteen, ja kun mukana häärää pieni lapsi, niin oli vejettävä peli poikki ja lyötävä hanskat tiskiin. Voimat loppui. Päivät kuluivat töissä, ja siinä että olet kotona pelko perseessä ja toimit liikenteenohjaajana koirille.
Gizmo löysi aika vaivatta uuden kodin itselleen Etelä-Suomesta ja elelee siellä herroiksi ainoana koirana, tuoden iloa uudelle omistajalleen. Meillä on tilanne rauhoittunut ja Luigikin uskaltaa tehdä hälle kaikkea rakasta, leikkiä leluilla ja pyöriä matoilla ja vetää hepuleita pihalla. Minäkin olen rentoutunut, enkä ärise kaikille. Kipeä mutta niin oikea päätös.

Olen miettinyt Luigille instagram tiliä? Mutta nimi vain puuttuu, pitäisi olla joku naseva ja mieleenpainuva ja sellainen, joka kertoo Luigista luonteesta melkein kaiken..